Olen Outi Torkkeli ja asun Lemin kirkonkylällä. Perheeseen kuuluu aviomies Timo. Kaksi aikuista poikaa ovat jo muuttaneet pois kotoa. Lemillä olemme asuneet ja viihtyneet jo yli 25 vuotta, elikkä yli puolet elämästäni.

Olen koulutukseltani erityisluokanopettaja. Myös lastentarhanopettajan koulutuksen olen käynyt. Työpaikkani on Lappeenrannassa Myllymäen koulussa.

Mieliharrastuksia ovat lukeminen, käsityöt, kasvivärjäys. Puuhastelen mielelläni myös tietokoneen parissa. Liikuntaa pitäisi harrastaa enemmän.

Vuonna 2000 kunnallisvaaleissa minut valittiin Lemin kunnanvaltuustoon sitoutumattomana Vihreän liiton listalta. Keväällä 2002 tulin "kaapista ulos" ja perustin Vihreän liiton valtuustoryhmän Lemin kunnanvaltuustoon. Siitä lähtien olen yksin ja yhdessä muiden valtuustoryhmien kanssa toiminut valtuustossa.

Politiikassa toimimiseni johtolankana on kestävän kehityksen periaatteiden noudattaminen sekä ekologisesti että yhteiskunnallisesti. Päätöksiä tehtäessä pitää miettiä, miten ne vaikuttavat nykyhetkeen, mutta mitä myös pitkälle tulevaisuuteen.

Meidän tulee turvata hyvät ja tasa-arvoiset elämisen mahdollisuudet nykyisille ja myös tuleville sukupolville Lemillä, Suomessa ja koko maapallolla. Hyvänä tienviitoittajana on vihreiden motto:" Ajattele globaalisti, toimi paikallisesti."

Muita luottamustoimia:

Outin lyhyt valokuvaesittely (wmw-tiedosto 1,6 Mt)

Yhteystiedot:

Sähköposti:  outi.torkkeli@pp.inet.fi

Puh.            050-3558291